maanantai 20. lokakuuta 2014

Paritroolaust ja metäs kulkemist




Meillä on Karvisen kans yks yhteinen suosikkiblogi. Troolari Huovarin blogissa Partasen Seppo kertoo elämästä pienellä kalastusaluksella. Meidän puheluissa kuuluu usein lause: ”Oleks huomannu et Huovari on päivittäny?” Sit niit päivityksiä yhdessä luetaan ja paatin liikkeitä seurataan AISsista. Oon monesti miettiny et elämä lankakauppiaana on elämäntapahulluutta, mut elämä kalastajana vaatii todellista työtä, yrittämistä ja positiivista asennetta. Tilanteessa kuin tilanteessa.

Ku ne meidän kalasaaliit ei oo ollu kovin kaksisia ja Tassukin heittää selkäkeikkanauruja aina ku me tullaan verkkoa nostamasta, niin Karvis on pitkin kesää suunnitellu et meidänkin pitäis kokeilla tota paritroolausta Huovarin ja Bärbelin tapaan. Suunnitelmia ja laskelmia on pukannu varsinkin mökkisaunan löylyissä (joissa pitäisi mun mielestä olla hiljaa ja kunnella löylyn sihinää kuumilla kivillä). Oon antanu niitten juttujen mennä toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos. Jossain vaiheessa tuli sellainen fiilis, ettei noista jutuista päästä eroon ikinä jos niit ei kokeilla käytännössä.

Muutama viikko sitte lauantaina totesin et ny on se päivä. Oli tyyntä, aurinko paistoi lämpimästi kaikkialle muualle paitsi meidän tontille eikä naapureitakaan ollu nauramassa. Töiden jälkeen lähdin mettäkeikalle ja jätin ”meidän pojat” entraamaan troolinaruja.

Metsästä tullessa olikin melko valmista:
Vanha surkea verkko, narut, painot ja kellukkeet.
Tässä ollaan lähdössä "troolaamaan": 

Mun saalisodote oli kaks pallogrilliä, heteka, kiukaan arina sun muuta Vappariin aikojen myötä upotettua. Ja kolmas maailmansota.
Mikäs se oli hissukseen moottorilla lillutella kohti auringonlaskua. 
Kilometri Airiston suuntaan ja toinen takaisin ja verkon nosto:
Saaliina PUOLIKAS MEDUUSA!

Mitä opimme? Ehkäpä paritroolaus on sittenkin hyvä jättää ammattilaisten käsiin. Laitettiin sauna lämpenemään ja käytiin laskemassa se verkko vanhaan tuttuun paikkaan ja seuraavana aamuna Tassu sai yhden ahvenen.

Opittiin sekin, et kommunikointia varten olis hyvä sopia käsimerkit etukäteen. Eikä puhelimista ja handsfreestäkään olis ollu haittaa… No hauskaa oli ja kuten kalamiehet usein – saimme kokemusta. Eikä edes yhtään haukea ja se on hyvä juttu. Eikä tullu riitaakaan. Sekin on hyvä juttu.

Nyt kun puoti on auki taas lauantaisinkin niin mä olen tullut tietoiseksi siitä, miksi se metsässä kulkeminen työviikon päätteeks on mulle niin tärkeää. Kun viikonloppu alkaa, niin meikäläinen on vielä kierroksia täynnä ja ne pitää saada alas jotekin. Jos ryykää mettään täyttä faarttia niin eihän siinä suppiksia ehdi näkemään. 
Metsässä pitää kulkea hiljaa. Välillä ihan pysähtyä katselemaan ympärilleen. Pikkuhiljaa kierrokset laskee ja rentoutuminen alkaa. Viikon työt jää taakse. Ehkäpä sitä bongaa jokusen suppilovahveronkin kun vaan malttaa pysähtyä. Eikä se saaliskaan ole niin kovin tärkeää – kunhan saa kulkea metsässä ja olla hetken hiljaa itsensä kanssa. Sit taas jaksaa.

Ja jos mettään menee kauheella ryminällä ja vauhti päällä niin suppikset kuulee sen jo kaukaa ja siiheks kun olen ehtinyt paikan päälle ne on painaneet lakkinsa visusti sammaleen alle piiloon!
Tassu sen hiljaa kulkemisen osaa. Jos yhdessä lähdetään metsään, niin me jutellaan koko ajan ja tiedetään missä kumpikin on. Vaan kun pitäis lähteä saaresta pois niin mikään metsäkeikkahuijaus ei sitä saa näkyviin. Jossain kuusen alla se lymyää paikoillaan hipihiljaa ja nauraa viiksiinsä et ”Sielläpähän etsit!”

Eilen taas ajateltiin ettei se siellä märässä metässä viihdy... Alkoi tulla pimeää. Kissaa ei näkyny ei kuulunu. Yritin sienimetsähuijausta ja vaikka mitä! Soitin äidille (Tassun pitää aina tulla Mummille sanomaan ”Moi”) Huutelin metsään et haluuko otus muka kesäkissan kohtalon. Viimein keksittiin lähteä veneellä ”retkelle”. Ei tarvittu muuta kuin moottori käyntiin ja narut irti laiturista niin johan se katti ilmestyi rantaan! Patti takas laituriin, katti kainaloon ja koppaan ja menoksi. Päästiin kaupunkiin vielä vähän valoisan aikana. Venematkan ajan saatiin taas kuulla Tassun lempparibiisiä... Mut onneks se ei oo pitkävihainen. Kotipakkasesta otettiin pappan ahvenia sulamaan ja sillä lepyteltiin kiukkuinen otus.
Oltiin me aika tyytyväisiä itteemme ku keksittiin moinen huijauskeino. Vaan onnistuuko se toisen kerran? Nähtäväksi jää. Mökkikautta jatkuu vielä pari viikkoa...

lauantai 18. lokakuuta 2014

Lanka, joka ei puhunut



Tässä pitkin vuotta ja varmaan jo viime vuoden puolellakin olen saanu kuulla et ”harjattu pinta” on lankojen hottista. Ja kun se kerta on muotia niin pitihän meidänkin sortua tilaamaan. Harjausta tärkeämpi syy valintaan taisi olla materiaali – 88% alpakkaa.

Kun langat sitten tulivat niin olihan ne pehmeitä… mut omasta mielestäni edelleen ”harjattu pinta” oli yhtä kuin ”suttuisen näköinen”. Lanka ei puhunu mulle yhtikäs mitään! Päätin kuitenkin antaa lankaparalle tilaisuuden… Varsinkin sun sukkakiintiöni alkoi olla aika lailla täynnä. Välikässyä siis tarvittiin. Ekan kerän jälkeen totesin, että JOTAIN hyvää tässä langassa on PAKKO olla:
Laatupäällikkömme Herra Hassu Tassu Kissanen oli viime sunnuntaina Rypäleen öljynvaihtoprojektin aikana perusteellisesti tutkinut langan ja ilmeisen hyvän arvosanan antoi...

Siksipä minäkin pelastin puolivalmiin ja neuloin toisenkin kerän. Olisko Tassun arviolla vaikutusta vai miten, mut lopputulos on omasta mielestäni ihan mukiinmenevä:
Ihanan kevyttä, suloisen pehmeää ja lämmintä eikä ollenkaan hullumman näköinenkään. Ei enää edes (kovin) suttuisen näköinen.
Lanka on Katia Quetzal, Puikot KnitPro Symphonie Wood vaihtopääpyöröt (alussa 60 cm kaapelilla ja myöhemmin 100 cm). Menekki huimat kaksi kerää eli 94g! Seitsemän metriä lankaa jäi päättelykerroksen jälkeen ja nyt pohdin pitäiskö siitä virkata palkinto laatupäällikölle?

Ohje oli alun perin Katian lehdestä. Siinä oli etu- ja takakappale tehty erikseen ja ommeltu sivuista yhteen. Vaikka saumoista tykkäänkin niin se kuulosti vähän tyhmältä tähän systeemiin ja siks tein omalla tavallani. 

Tämän langan kanssa me ollaan nyt sinunkaupat tehty. Saas nähdä miten käy sen toisen kanssa – ensin luulin et me ollaan kamuja mut sit ei oltukaan. Testit jatkuu mut välillä pitää muistaa Sukkasato. Jos vaikka yhden paalin saisi vielä ennen huomista paalattua vaikka sienimetsäkin kutsuu.

Hyvää viikonloppua!

perjantai 17. lokakuuta 2014

Paluu arkisukkiin



Fiinistelysukkahehkutusten jälkeen paljastetaan minkälaisia jalattimia täällä oikeasti syntyy.

Tähän mennessä Karviselle on riittänyt ne ”huomiota herättämättömän väriset” mut nyt oli pyyntönä ihan kokomustat nimpparisukat. Kiusallani tekaisin varteen pienenpienen iloisenharmaan raidan. Piti vielä tehdä ne eri kohtiin mut ne meni vahingossa melkein samaan paikkaan:
Ja sitä paitsi onhan se hyvä olla raita ettei meidän  mustat sukat mee sekaisin…
Lankana joku iankaiken hyllyssä pyörinyt Fortissima ja raidassa Steppiä. KnitPro 2½ puikoilla pistelin. Lankaa kului 89g. Yllättävän sutjakkaasti syntyivät vaikka mustaa olikin. Yritin taas modata ”Karvismalliset” eli ylipitkän kantalapun ja hitaat kiilakavennukset. Ei ainakaan ole haukkuja tullut – itse asiassa Karvis sai haukut kun meni heti uusilla sukillaan Tassua ulkoiluttamaan. Höh – mun pitäis olla tyytyväinen kun kelpaa!

Toissaviikkoiset tossut oli niin surkea esitys, että piti kokeilla uuden kerran. Sen verran harmitti, että päätin tehdä seuraavan kokeen jämälangoista. Ja kuinkas kävikään? Eihän ne jämälangat mihinkään riittäny. Piti tehdä negatiivit:
Lankana oli teetee saga. Puikkoina 4½ mm pitkät pyöröt. Ettei ihan hukkahomma olis ollu niin kokeilin luoda silmukat Judy´s Cast onmenetelmällä. Video on tosi hyvä. Neuloin ensin toisen syrjän silmukat, vedin kärjen kohdalla kaapelin mutkalle ja neuloin toisen syrjän. Nilkan kohdalla en menny ympyrää kuten videossa, vaan käänyin ja palasin samaa reittiä takaisin. Siispä säästyin pääliosan sauman ompelulta!

Jämät siis loppuivat vieläkin kesken, mut ei hätää - ainakin tossujen pohjat on samaa paria:
Ja taas säästelin saumoissa. Päättelin silmukat kolmen puikon menetelmällä. Yllättävän litteä ja nätti sauma tuli. Rumat on nämäkin tossut mut kai niillä sentään tepastelee. Oikea tossuohje löytyy Suuri Käsityölehdestä 9/2014 sivulta 29. Lankaa näihin kului 128 g.

Molemmat jalattimet menivät Sukkasadon Heinälatoon jo viime viikolla. Tällä viikolla on satonäkymät vähän heikonlaiset mut onhan sunnuntaihin vielä aikaa…

Se edellinen tossukokeilu on muuten tässä:
Eihän kukaan oo koskaan kuullu mun sanovan et mä en ikina pura mitään? Seuraavaks mä kokeilen tuosta langasta pipoa. Jos sekään ei onnistu niin luovutan...

torstai 9. lokakuuta 2014

Luksusta sukkiin



Just nyt meikäläinen on aika tohkeissaan. Omat sukat on ihan oikean käsityölehden sivulla kuvan ja ohjeen kera! Ja sopivasti Suuri Käsityölehti ilmestyi ennen teeteenNeuleviikon loppua…
 (Lehden kuvassa olevat sukat on mun neulomat ja livesukat Ida-Marian testisukat, jotka on puodissa esillä)

Sain alkukesästä ennakkoon makusteltavaksi pari kerää teeteen uutta tundra-alpakkasukkalankaa.  Herkuttelin langalla kesäkuun ekana lauantaina – lauantaivapaiden kunniaksi. Tai siks et sinä aamuna satoi. Tai siks et venekässyksi tarvittiin jotain pientä ja yksinkertaista.
Tiedättehän tunteen et joillain langoilla on ihan oma tahto? Pitsisukka oli ajatuksissa, mutta tundra ilmoitti heti puikoille päästyään haluavansa palmikolle! Ei siinä sit muu auttanut ku totella…
Lanka neuloitui ihan itsestään. Ihanan pehmeää, sileää ja suloista lankaa ei melkein malttanu jättää käsistään. Jos ihan totta puhun niin teinhän sentään pienen kaavion:
Hehkuttelin lankaihastustani teeteen Sirpalle ja lähetin kuvankin. Tais olla jo seuraavana päivän kun tuli komento tehdä ohje ja lähettää valmiit sukat pikapikaa eteenpäin. Suuri Kässylehtikin oli tykänny.
Aikas kivalta tuntui tänään kun lehti ilmestyi ja näin omat sukkani sivulla 33. Ja ohjeen lopussa vielä oman puodin nimi ja mun. Aika pienistä jutuista sitä voi tulla kamalan iloiseksi!

Malli on tosi yksinkertainen ja siksi juuri oikea ylelliselle tundralle. Kun lanka itsessään on upea niin se ei kovin ihmeellistä mallia tarvii. Yksinkertainen on kaunista. Näiden sukkien terkemmat speksit löytyy heinäkuisesta bloggauksestani. Toivottovasti muutkin tykkää tästä mallista!

Tällaisena ohjepoliisina on aika korkea kynnys yrittää itse kirjoittaa selkokielinen ohje. Ida-Maria on koeneulonut ohjeen eikä siinä pitäisi olla mitään fataalivirheitä.

Näiden sukkien neulomisen aikana tuli pieni modausidea kantapäähän, mutta en ehtinyt uusia tikuttelemaan kun lehden kuvaukset oli jo meneillään. Luulenpa kokeilevani sitä seuraavaksi punaisesta tundrasta. jos vaikka ehtis vielä Sukkasadon aikana valmiiksi.

Jos nyt jo malttaisin istahtaa alas, rapsuttaa kissaa ja katsoa uuden lehden muutkin ohjeet ;)