tiistai 12. helmikuuta 2008

Voiko Huovutuksen peruuttaa?


Joskus jostain kuulin, että jos joku tekele huopuu liikaa, niin sitä asiaa voi auttaa liottamalla sitä hiushoitoainevedessä ja venyttämällä. Sen verran nyppii tuo liian pieneksi kutistunut jättisäkki, että päätin kokeilla. Olen tästä hoitoaineniksistä kertonut muutamalle asiakkaallekin ja yksi on jopa kertonut onnistuneensa. Olin siis toiveikas!


 


Ostin lähikaupasta markkinoiden halvimman hoitoainepullon ja lauantaina lurautin sitä saaviin hyvän lurauksen ja lämmitä vettä (38 asteista) päälle. Perään nakkasin onnettoman säkkini ja huljuttelin ja liottelin sitä paljussa puolisen tuntia. Ainakin kaikki kuidut olivat siihen mennessä imeskelleet hoitavan aineen sisäänsä. Ja sitten venyttelemään! 


 


Ensin revin, riuhdoin ja nyhdin. Aikansa taisteluani sivusta sisäänpäin hymyillen seurattuaan, Karvinen tarjoutui apuun. Yhdessä siis kiskoimme kassin pyykinkuivaustelineen ympärille ja jäin jännittyneenä odottelemaan kuivumista. Kassi näyttää nyt isommalta, mutta varsinainen käyttötesti on edessä vasta huomenna… Pitää lähettää lämmin ajatus Karviselleni. Hän pitää näitä mun touhujani täysin idioottimaisena (ei se sitä ääneen sano – ainakaan kovin usein), silti hän on aina valmis auttamaan!


 


Kysymyksiä…Olisikohan säkki venynyt märkänä ilman hoitoainettakin? Ja kutistuukohan se takaisin entisiin mittoihinsa kosteassa ulkoilmassa? Toimisikohan kallis hoitoaine paremmin? Aika näyttää!


 


Maanantai-illan jatkoa… testattu on ja hiukan isompi on säkki. Mahtuu jo tietska mutta kässyille pitää edelleen olla oma kassi!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!