maanantai 28. kesäkuuta 2010

Juhannus











Juhannusvieraat saapuivat saareen torstaina kahdessa erässä. Iltapäivällä Kummipoika ja Lyyti-koira perheineen Nokialta ja illemmalla Pate-kissa perheineen Tottijärveltä. Tassu oli viikon aikana muuttunut koko ajan enemmän metsäkissaksi ja se kävi kotona vaan nukkumassa ja syömässä. Kun vieraat saapuivat, niin johan alkoi Tassukin viihtyä kotinurkilla.


 


Kaveria hakemassa:


Ja kaveri on turvallisen matkan päässä valmiina livahtamaan sängyn alle piiloon:


 


Mutta kun Tassu ei löydä etsimäänsä niin Pate uskaltautuu lähemmäs:


Eikä Tassu vieläkään älynnyt mitään! Ihmetteleekö joku vielä miksi me pidetään Tassua vähän pöljänä?


 


Arka Pate viihtyi ensimmäisen illan sisällä eikä Tassukaan malttanut lähteä mihinkään. Myöhään illalla Pate viimein livahti ulos ja vietti metsässä seuraavat kaksi vuorokautta… Emäntä sen välillä kävi hakemassa syömään, mutta heti kun ovi aukeni niin Pate häipyi taas metsään. Onneksi lauantaina löytyi. Kiukkuinen kissa olisi mielellään jäänyt saareen – ainakin päätellen isännän kasvojen naarmuista… Eipä olisi ollut ensimmäinen kerta kun meillä on Juhannuksen jälkeen enemmän kissoja kuin ennen Juhannusta.


 


Juhannuksen ykköspeli oli Kimble:


 


Kiva peli, jossa riittää mielenkiintoa ja hauskuutta aikuisille ja lapsille. Peli oli pakko pitää laatikossa, ettei nappulat hävinneet terassilautojen välistä samaan paikkaan, jossa on jo lukemattomia haarukoita, veitsiä, pikkulusikoita ja sukkapuikkoja. Kummipojan mielestä oli kuitenkin parasta käydä heittelemässä kiviä Matti ja Teppo –biitsillä ja kiertää saarta Karvisen veneellä.


 


Tassun lempiharrastus oli Juhannuksena puihin kiipeily:


 


Aina vaan ylemmäs:


 


Olisikohan laiskana kissana tähyillyt missä se ystävä piileksii…


 


Kummipojan antennipipokin valmistui viimein, kun sain mittapään paikalle:


 


Lanka Mandarin Petit, koukku nro 3, menekki 44g. Kovan onnen pipo joutui purkuun monta kertaa. Ensin se oli liian suuri, sitten liian ruma mutta kolmas kerta toden sanoi. Ja kumma kyllä kelpasikin pojalle.


 


Juhannuksen aikana ei paljoakaan tullut neulottua. KesäYön Hullutuksen aloitukset 24 ja 25 tein peräkkäin aattona. Olipa hauskaa, kun kerrankin mulla oli neulontaseuraa. Kummipojan äiti neuloi koko päivän vyötä villatakkiinsa, jonka aloitti 7 vuotta sitten! Seuraavat seitsemän vuotta odotellaan nappeja... Seuraava projekti on jo nyt suunnitelmissa.


Salkkarit- hartianlämmitin Kittenistä. Tällä kertaan järkeistän ohjeen niin, että sillä voi neuloa joku toinenkin. Aureasta Palmikkokauluri, johon ihastuin Jossun blogissa. Ohjeesta olin kirjoittanut muistiin muutaman silmukkaluvun enkä tietenkään muistanut miten se meni. Juhannus oli nettivapaa mutta ei puhelinvapaa, joten sain kahden ensimmäisen kerroksen ohjeet Jossulta puhelimessa. Samalla tuli hoidettua perinteinen perjantaimiitti…


 


Juhannuspäivänä tartuin viimein omaan kierrätys-Rowaniini. Kun en osannut päättää väriä niin otin kolme. Kun en osannut päättää mallia niin teen Pinaatin. Ja siinä vaiheessa ei enää ollut aikaa miettiä mallia yhtään enempää…


Jaa että miksi ei ollut aikaa neuloa? Noo…me syötiin koko ajan. Päivä alkoi aamiaisella. Tänä vuonna Vana-Tallinna-kaurapuuro oli aattoaamun listalla. Päivällä tehtiin ruokaa nuotiotulilla:


Tässä on tulossa blogikuvaajan bravuri eli broileriwokki.




Melkein meinasi sataa kesken ruuanlaiton mut ei sitten satanutkaan. Ainakaan paljoa… Muutenkin säät oli mainiot kuten melkein aina Juhanuksena. Tuuli suuri sopivasti ettei hyttysiä ollut miljoonittain. Ja säähän on pelkkä pukeutumiskysymys... Paten emäntä sinnitteli terassilla makuupussissaan.


 


Juhannuspäivänä testattiin makkaroita kivalla varrassysteemillä, joka saatiin tuliaisiksi:


Kerrankin oli tilaisuus maistella monta eri lajia kerrallaan. Yksimielisen raadin parhaat pisteet sai Perniön Lihan Riistaryynäri.


 


Ruokatorkkujen jälkeen saunottiin ja sen jälkeen grillailtiin perinteisellä hiiligrillillä. Ruokaa oli riittävästi kuten aina ja tämän aamun aamiaisella tarjottiin puuron sijaan hampurilaisia suoraan grillistä.


 


Kissoillekin oli tarjolla aamuvirkun virvelöimiä ahvenia:


Viikon loma ja sen perään vielä Juhannusjuhlat vetävät tiukoille pienen kissan turnauskestävyyden. Silmistä näkee, että katti on ihan poikki. Turkki on yhtä rähjäisen näköinen kuin emäntä tänään kaupunkiin tullessa.


 


Juhannuspäivänä päikkärit saunassa. Rokkikissaa ei yhtään haitannut että Radio Sadan Klassikkolista pauhasi hevirokkia korvan juuressa.


Ja kun sauna laitettiin lämpeämään, niin Tassu jaksoi juuri ja juuri siirtyä muualle:


Nyt ollaan taas viikko kaupungissa ja Tassu saa turkkinsa ojennukseen ja kunnolla lepäiltyä. Huomenna puoti aukeaa taas. Kivaa oli lomailla mut on se tosi kivaa taas palata töihinkin!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!