maanantai 11. huhtikuuta 2011

Yyteeneuvottelusukat


Ne teistä, jotka olette jo muutaman vuoden tätä blogia seuranneet, olette jo tottuneet siihen, että mä järjestän itteni kanssa joka kevät Yytee-neuvottelut. Yleensä neuvottelut käydään hyvässä hengessä kutimet kädessä ja neuvottelutulos syntyy helposti ja yhteisymmärryksessä. Lopputulos on aina et Susu on pakko lomauttaa kesällä. Tästä mä olen aina itteni kanssa yhtä mieltä. Tänä vuonna neuvottelut olikin normaalia hankalammat ja pitkälliset. Niistä kertoo neuvottelujen aikana syntyneiden sukkien pituus:


 


Neuvottelujen tulos oli osittain totutun mukainen. Lankakaupan ainut työntekijä eli Susu tullaan lomauttamaan kahdeksi viikoksi kesällä (juhannusta ennen ja elokuun alussa) ja jokaiseksi lauantaipäiväksi kesäkuun alusta elokuun loppuun.


 


Ku me Piikun kanssa päästiin sukkakurssista eroon niin tänään ilmoittauduttiin Salon Kansalaisopiston järjestämälle Lankojen luonnonvärjäyskurssille! Piikukin voi vaihtaa mielessään soivan ”Vanha Nainen Hunningolla” –biisin ”Suloiseen myrkynkeittäjään”. Kurssi järjestetään toukokuun lopussa la-su 21.-22.5. joten Lankakauppa on silloin kii. Ei kukaan voi olla kahdessa paikassa yhtä aikaa! Vaiks välimatkaa onkin vaan parisataa metriä. Seuraavana lauantaina on ”pienen” kummityttöni ja veljenpojan valmistujaiset joten pakkohan Susu on siis lomauttaa silloinkin. Ja sit onkin jo kesäkuu.


 


Toi jäätilanne on kans omalta osaltaan vaikuttanu tämänvuotisiin neuvotteluihin. Jäätä ja säätä on seurattu ahkerasti. Eilen käyttiin taas haaveilemassa kesästä:


 



Vastarannalla näytti ihan siltä, että kyllä se siitä sulaa…


 


Vaan venerannassa oli 80 senttiä jäätä! Kamerasta loppui akku – muuten olisitte saaneet kuvia kahdestä epätoivoisesta mökkihöperöstä, jotka kairaavaat reikiä jäähän ja levittävät ämpärillisen tuhkaa jään päälle, jotta se sulais nopeammin… Kotimatkalla Blogikuvaaja Karvinen oli aika hiljaista poikaa. Se kun on luvannut toimittaa mut saareen lankalauantaina töiden jälkeen. Aikaa on kaks viikkoa ja näyttää pahasti siltä, että lupauksen lunastamiseksi tarvitaan helikopteri! Kalliks tulee… Joka tapauksessa JOS ne jäät sulaa ja JOS me päästään saareen niin Susu on LOMAUTETTUNA pääsiäisen ja Vapun välisen ajan eli 26.-29.5. Lankalauantaina 23.4. lankakauppa on auki tietysti. Yyteeneuvotteluissa koen olleeni tosi ovela – käytännössä kauppa on kiinni vaan neljä päivää, mutta Susu lomailee 8 päivää. Siis jos ne jäät lähtee. Eikä mökin kevättöitä ehkä voi kutsua lomailuksi… Paitsi joku hullu. Niinku Susu.


 


Kotiin tultua mieliala muuttui jällen toiveikkaaksi. Aurinko paistoi ja Tassu pääsi ulkoilemaan kotirantaan. Ja kyllä sillä olikin vauhti päällä!


 



Pienessä sulakohdassa näimme tutun joutsenpariskunnan palanneen naapureiksi:


 


Toivottavasti pesiminen onnistuu tänä vuonna!




Tassun piti kiivetä jokaiseen vastaantulevaan puuhun:


 



Tästä toukasta tulee varmasti isona perhonen:


 



Aurajoen suistolla jäämassat valuivat hiljalleen kohti merta:


 



Tiirakin sai ihan ilmaisen kyydin:


 



Sivupalkin oikeasta yläreunasta löytyy ”viralliset lomautustiedot”. Ne voi tietty muuttua pitkin kesää. Eka jännitysmomentti on toi jäätilanne ja neljässä kuukaudessa voi tapahtua vaikka mitä, joten optiot muutoksiin varataan. Viime vuonnakin elokuulle suunniteltu lomautus muuttui heinäkuulle Karjalanmatkan vuoksi… Siispä pysykää kuulolla!


 


Jaa ne mun yyteesukat? Vuosien varrella nurkkiin kertyneistä jämämaijoista tikuteltu. Varresta varpaisiin. Yhdeksän sekalaisen kolmennumeroisen sukkapuikon voimalla. Kamalan väriset. Mut eipä syö hyttyset ens kesänä varpaita. Eikä nilkkoja. Eikä edes pohkeita!


 


Menekki 153g. Kantapäähän sovellettu muutamia sukkakurssin oppeja.


 


Huh huh. Tämän vuoden yyteet ottivat koville. Mut päätökseen saatiin ja nyt voin taas rauhassa keskittyä tikuttelemaan huiveja HHV:hen!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!