keskiviikko 27. maaliskuuta 2013

Täsä sitä ny sit ollaan!



Mihin katoaakaan selkäranka ja kaikki tomerat ja hyvät päätökset? Siis mun puotiinhan ei mitään trikookudetta tule myyntiin…
Mutku noi pallerot on vaan niin kivoja ja iloisen värisiä. Tais siinä pieni osuus olla sulovileniydelläkin… Mallipalleron sain viime viikolla ja tartuin kympin koukkuun. Kun olin jo harjoitellut koria niin ajattelin tehdä saman tien toisen samalla mallilla. Arvatkaapa harmittiko kun köysi loppui lauantaiaamuna kesken! Pakkohan sitä sit oli tilata et sain korini valmiiksi ja samalla kertaa sitä tuli sit vähän enemmänkin. Kuka sitä nyt yhtä kerää ja vaan yhtä väriä?
Tähän koriin meni vähän vajaat kolme palleroa eli 663g. Tällä kertaa virkkailin Jossun ohjeen mukaisesti spiraalina ja merkkasin aina kerroksen ekan silmukan isolla klemmarilla. Kerroksen vaihtumiskohta pysyi hallinnassa eikä siihen tullut tuttua epämääräisen näköistä muurahaisenpolkua. Minähän kehityn!
Joopa joo. Unohdetaan kaikki hyvät päätökset ja nautitaan vaan väreistä!

On se sentään hyvä, et meidän perheessä on yks jäsen, joka pitää kiinni omista tavoistaan:
Kissa on pöydällä vaikka pöytää ei ole edes koottu! Eihän siitä hommasta mitään olis tullut ilman projektipäällikköä (joka muuten pikkukissana hajotti sen edellisen olkkarinpöydän, joka sattui olemaan lasinen). Minä en tunnetusti ole mikään sisustajatyyppi, mut kerrankin joku onnistui menemään sävysävyyn, sillä uutta soffapöytää juhlistettiin viikonloppuna maton sävyyn sopivalla mansikkaskumpalla:
Pöydänkasaamisprojektin päällikkyys oli rankka homma ja vaati kunnon rentoutumisen:
Ja minä palaan puikkojen pariin. Joku roti olla pitää!

sunnuntai 24. maaliskuuta 2013

Tää virkkas!



Kuukausi oli jo yli puolenvälin ku muistin, et olen itselleni luvannut virkata jotain joka kuukaus tänä vuonna. Tuntuu siltä, et virkkaus on tällä hetkellä kovasti pop. Monet puotiin tulleet uudet kesälangatkin houkuttelee virkkauksen pariin. Siis jos houkuttelee. Ei mua. Mut ku.
 Yks iltapäivä viime viikol oli niin hiljainen, etten voinut muuta ku ALKAA HARKITA virkkaamista. Hain netistä helppoja koriohjeita mut loppujen lopuks kolahti yks kirja ihan omassa hyllyssä! Sen kannessa lupailtiin ”25 koukuttavan HELPPOA virkkausmallia”. Yes! Tiesin heti miks tää kirja on tullu hankittua… Ja siellä oli korin ohje. 
 
Joteski se tuntui ihan ymmärrettävältäkin mut lopputulos ei ollu yhtään sen näköistä ku kuvassa. Kunnes luin ohjetta vähän pidemmälle ja ymmärsin et etupuoli onkin sisällä. Kun juttu käännettiin nurin niin lopputulos olikin aika lailla esikuvansa näköinen vai mitä mieltä olette?
Lanka oli uusi Katian Cotton Cord, 100% hyväkierteistä ja paksua puuvillaa. 100g:n kerässä 55 metriä. Menekki tähän pikku kukkakoriin oli 154g ja koukkuna oli 6 millinen (langan puikkosuositus on 9-10). Ohje Tove Fevangin kirjasta Nyt Virkkaamaan!
Joteski mulle on vaan kamalan vaikeaa hahmottaa virkatuissa se kerroksen vaihtumiskohta. Aina käy niin et silmukat joko vähenee tai lisääntyy. Jossu neuvoi tekemään spiraalina mut mistä ihmeestä mä sit tiedän koska kerros vaihtuu? Klemmari on tällä hetkellä apuna...

Tätä koria vois käyttää vaikka ”munakuppina” näin Pääsiäistä odotellessa:
 Päivän Tassu kertoo et hän sai viikolla uuden ihanan paffilootan:
En sit raaskinu heti ekoina päivinä kertoa et paffilaatikos meille muutti myös uusi ”Pahis” eli pölynimuri…

Huolestuttavaa on et eilisaamuna tuo ylläoleva karvainen riiviöherätyskello "soi" ennen kuutta (sanomalehdenlukemisäänellä) ja mä nousin ylös ja VIRKKASIN tunnin enne töihinlähtöä. Onks tää vaarallist?

keskiviikko 20. maaliskuuta 2013

Parvekekukkia



Viime perjantaina oltiin äidin kanssa Åbo Svenska Teaterin Hairia katsomassa. Näytös oli mukaansatempaava ja jopa meille vähemmän ruotsia ymmärtäville oli tarjolla tekstitys på finska.

Lauantaina töiden jälkeen jatkettiin edelleen äidin kanssa Turun Kässämessuille. Mitään extrasuperylivoimaista uutta ei tullut vastaan, mutta kirjalöytöjä tein.
Fair isle –kirjaa olen käynyt kirjakaupassa selaamassa jo monta kertaa ja melkein päättänyt ostaakin. Mut messuilta sen sai kympillä! Hurjasta säästöstä innostuneena hamstrasin myös sukkakirjan. Ja ku kert messuilla oltiin niin pari kerää ihanohutta lankaa hattuhyllylle hyvältäväksi. Tassukin sai mieleisensä messutuliasiet kun lankakerät oli pakattu vastustamattoman ihanaan paperipussiin:
Edellisen viikonlopun reissu, puodissa tehty myllerrys, teatteri ja messut – kaikki tosi kivoja tapahtumia, mutta lauantaina kotiin päästyäni hehkuttelin kotosalla olon ihanuutta. Kokonaista puolitoista vuorokautta ja kaksi tuntia saan olla kotosalla ilman pakkoa tehdä mitään järkevää tai lähteä minnekään!

Mitäpä siis tein? NUKUIN ohi koko lauantai-illan! Ja kun kerran koko ilta meni nukkumiseen niin mitenkäs kävi yöunien? Kahdelta yöllä innostuin leipomaan karppisämpylöitä:
Kolmelta yöllä oli ihan sopiva iltapalan aika:

Seitsemältä aamulla Tassu oli sitä mieltä et nyt olis aika nousta…. Ihania nuo karvaiset herätyskellot!
No eipä mennyt aurinkoinen päivä hukkaan. Pannullinen kahvia, vähän työjuttuja koneella, imurointi ja tämä olikin valmis kunnon sauvakävelylenkille! Lenkin jälkeen oli Tassun vuoro päästä ulos: 
Parvekkeen porras nuuskittiin tosi tarkkaan…siellä on pari vuotta sitten ollut sekä hiiri, että sammakko! Ohi kulkevia koiria ei oltu näkevinään, mutta voi että oli kivaa pitkän talven jälkeen kiivetä puuhun!
Saunan lämpämistä odotellessani nautin auringosta parvekekukkasen kera:
Sain viikolla kukan Mammutilta, joka poikkesi viimein puodissa hakemassa pari kassillista lankaa joululahjakortillaan. Mammutin poikaset ne tietää mistä äiti tykkää… Tassukin tykkäsi mun parvekekukkasen yläpäästä, mutta minä juhlistin aurinkoista vapaapäivääni kukan sisuksilla:
Aurinko, iloinen mieli, kevät, vapaapäivä ja saippuakuplat! Voiko olla parempaa? Kiitos! Kun mun sydän on täynnä eikä tiedä miten sen sais ulos niin paras tapa on puhallella saippuakuplia! Ne on niin kauniita… Mut vaikeita kuvattavia.
Oli mulla toisetkin parvekekukat:
Nostin ne keskelle olkkarin lattiaa (ku olkkarin pöytää ei ol) ja ihailin niitä siinä auringon laskun aikaan…
Samalla kun Tassu nautti olostaan keittiön pöydällä.
 Ja arvatkaas mitä? Taas me nukuttiin koko ilta!

maanantai 11. maaliskuuta 2013

Pyöreitä



Vuosi 1973 oli tosi merkittävä ja tärkeä. Silloin esim. Marion edusti Suomea Euroviisuissa Tom Tom Tomillaan. Ja heti tammikuun alussa muutimme upouuteen kerrostaloasuntoon Turun Uittamolle. Parin päivän kuluttua pihalla tutustuin Elluun, joka on ollu paras ystäväni siitä lähtien.

Lauantaina vietimme  40-vuotisbileitä. Lähdin töiden jälkeen upeassa kelissä köröttelemään kohti Kangasalaa. Pikkuisen jänskätti – ei suinkaan ystävän tapaaminen vaan se minne tällä kertaa onnistun eksymään. Olen nimittäin eksynyt joka ikinen kerta kun sinne suuntaan olen mennyt. Viime kerralla taisin tehdä u-käännöksen jossain Oriveden paikkeilla… 

Ylläripylläri! En eksynytkään vaan olin perillä kaks vaille neljä kun neljältä oli sovittu. Ihan vähän teki mieli siitä oven takaa soittaa ja huijata et olin eksyksissä. En sit kuitekaan.

Perillä mut vastaaotettiin kuin prinsessa. Tai ei vaan niin kuin YSTÄVÄ! Vaaleanpunaista skumppaa laseissa ja skoolauksen taustamusana soi – mikäs muu kuin Marionin Tom Tom Tom! Ellu se aina kaksii kaikkea kivaa. Ruoka oli valmiina ja vielä jälkkäriäkin! Creme Bruleen sokeripinta poltettiin hauskalla tohottimella:
Olihan mulla pienet tuliaiset:
Turkulaiselle Tampereen kupeessa asustavalle ystävälle piti tietenkin tehdä Varsinais-Suomen lapaset. Mukana hyvien unien toivotus Tassulta – Hyttisen Tuovin maalaama Tassutyynyliina ja kortti oli tietenkin Mulperista.

Lapasohjeen olin saanut postissa Ellulta muutama viikko sitten. Jotenkin aavistelin, ettei hän itse ole niitä vielä ehtinyt tekemään. Lankana taas Rowanin Felted Tweed, menekki 43g. Puikot tällä kertaa 2,75 mm Knit Pro Symphonie Wood 15 cm sukkikset. 
Elämäni toiset kirjoneulelapaset onnistuivat mielestäni ihan kohtuullisesti ja luulen, että saajakin oli iloinen. 
 Ilta kului jutellen, vanhoja muistellen, matkakuvia katsellen ja tietty punaviiniä maistellen. Ihan liian nopeasti aika kului niin kuin aina. Nopeasti ovat kuluneet vuodetkin. Jossain vaiheessa me mietittiin et tässä yhtälössä on jotain ihan vähän pielessä: Me juhlitaan 40 vuotta kestänyttä ystävyyttä vaiks ei olla ku vast kakskytviisvuotiata! Kui voi olla mahdollista?
Aamupalan jälkeen oli aika lähteä jatkamaan matkaa. Yhdessä vielä käytiin vielä Juicen haudalla. Oltiin yhdessä sinäkin päivänä kun autoradiosta kuultiin uutinen Juicen kuolemasta. Pikavauhtia kaahattiin meille ja otettiin muistoksi lasilliset Vermouth Biancoa. Juiceen ja vermuuttiin liittyviä muistoja meillä olis vuosien varrelta muutama muukin, mutta ne ei taida olla ihan soveliaita blogissa kerrottaviksi…

Olen onnellinen. Minulla on Ystävä. Ystävyys on kestänyt lähes koko elämän. Vuodet, välimatkat, erilaiset elämäntilanteet eivät sitä ole muuttaneet miksikään. Välillä menee kuukausiakin ilman että kuulemme toisistamme mut aina voi olla varma että ystävyys on ja pysyy. Kiitos Ellu!

Kalevankankaalta Ellu lähti sauvakävellen kotiinpäin ja minä jatkoin kohti Nokiaa ja seuraavia ystäviä ja pyöreitä. Ja kas kummaa – ensin seikkailin Tammelassa enkä löytänyt liittymää Kekkosentielle. Siispä keskustan läpi ja yli Pispalanharjun. Ja kuinkas ollakaan – käännyin Nokialle yhtä liittymää liian aikaisin ja olin taas jälleen kerran eksyksissä! Onneksi olin varannut tarpeeksi aikaa siirtymään… Vähän aikaa ajeltuani aloin nähdä tutunnäköisiä maisemia ja löysin välietappiin Kummipojan perheen luo. Eihän edellisestä vierailusta ole ku pari viikkoa mut silloin tultiinkin ihan toisesta suunnasta… Seli seli. Mä vaan olen onneton autosuunnistaja. Pari tuntia turistiin kuulumisia ja lähdettiin porukalla seuraaviin bileisiin.

Päivänsankarin rakas harrastus on teatteri. Syntymäpäivänäkin oli näytös ja niinpä synttärijuhlat alkoikin hienosti Nokian Työväen Teatterin Notre Damen Kellonsoittajan parissa:
Tuolla joukossa se 50-vuotias juhlakalukin on… 

Näytöksen jälkeen synttärikaffet tarjottiin Tottijärvellä.  Taas hämmästeltiin miten aika kuluu – meidänkin ensitapaamisestamme on kulunut jo toista kymmentä vuotta! 

Ensitapaamisesta lähtien olen huomannut, että päivänsankarilla on aina niskat juntturassa ja aika usein vilukin vaivaa. Siispä tikuttelin hänelle Kipuapusilkkivillasta Anniksen. Ei tarvinne huomauttaa, et ilman nyppyjä… Langan menekki oli 137 g ja puikoilla nro 5 tikuttelin. Juuri puikoilta pudonneena se näytti tältä:
Ja kädenlämpöisen, etikalla terästetyn pehmennysveden ja pingotuksen jälkeen tältä:
Toivon sen lämmittävän hartiaa ja ilahduttavan mieltä. Ja parasta on et jos huivista ei tykätä, niin sen voi kompostoida maanparannusaineeksi:-) Päivänsankari miehineen on myös innokas puutarhahommissa…

Kuoharien, kaffien ja runsaiden kahvipöydän herkkujen jälkeen oli aika lähteä köröttelemään kohti Varsinaista Suomea ja kotia. Vähän haikeana sujui matka. Mietin et miks mun kaikki rakkaat ystävät asuu niin kaukana…

Kotiin tullessa sain kännykkään kiitokset ja kuvaviestin:

Aika kuluu nopeasti – Juhannuksena viimeistään tavataan taas!  Tiedoksi – ikikutsu Juhannuksen viettoon mökille on voimassa kunnes toisin ilmoitetaan…

Niinpä niin. Mitäs tähän loppuun vois todeta. Vaikkapa Notre Damen Kellonsoittajan loppulause:

C´est la vie!