tiistai 20. tammikuuta 2015

Palmikkonuttu ja pipo helmistä

Vuoden enimmäinen teetee verkkolehti ilmestyi tilajien sähköposteihin viime perjantaina. Omaan sähköpostiini tuli vaan se ruotsinkieleinen versio. Suomenkielistä odottelin koko päivän, kunnes ymmärsin kurkistaa myös roskapostilaatikon. Siellähän se! Pari ohjetta olin lirkutellut jo etukäteen. Tarkoitus oli saada valmiiksi jotain ennen hoohetkeä. Niistä puikoille päätyi lapsen palmikkovillatakki. Valmistakin oli jo perjantai-iltana:
Ei se nyt IHAN tarkkaan ohjeen mukaan oo tehty mut melkein. Ohje oli puuvillaiselle teetee hillalle, mutta minä tikuttelin nutun teeteen helmi -langasta, joka on ohut merinovillainen vauvalanka. Molemmat langat sopii näköjään.

Onko puikoilla merkitystä?

Nykyisin neulon melkein kaiken Knit Picksin tai Knit Pron pyöröillä tai sukkapaukoilla. Joskus harvoin käytän myös bambuja. Mulla on yleensä aika löysä käsiala (paitsi jostain syystä sukat on aina napakat). Nutun ainaoikein-reunat neuloin Addin pitsipyöröillä. Kun kaikki kolmoset oli just silloin varattuna niin jatkoin palmikkoneuletta ikivanhoilla Aeron pitkillä metallisilla kolmosilla (mulla on sellainen hätävarapuikkosarja 2-5 mm kotona). Neuleesta tuli tosi napakkaa ja puolivälissä takakappaletta olin jo vähällä purkaa. Onneks meillä ei pureta... samoilla puikoilla piti sit tehdä koko nuttu.

Tykkäsin ohjeesta kun nappilista tuli siinä samalla:

Napit on tietenkin parin seinän takaa eli Salon Napista. Villiksen koko 1-1½ vuotiaalle ja menekki tasan kolme kerää. Ohjeessa oli myös hauskanen pipo:
Pipo valmistui vasta maanantaina. Tupsut kieputtelin Prymin tupsuhärvelillä. Siinä muuten mainio värkki!

Tässä vielä koko setti:
Harmi ettei oo mannekiinia, jonka pälle sen pukis. Ei edes vauvanukkea. Tassulle sen tietenkin voisi yrittää pukea... En uskalla - kynttä ja hammasta tulisi ja ehkäpä työkin vois vähän kärsiä. Helmistä voisin tehdä ittellenikin puseron. Se olis riittävän ohutta käyttövaatteeks mut tämän kokoisen paidan tikuttelemiseen menisi ikuisuus! Pitäähän sitä ihmisellä olla unelmia ja neulojalla suunnitelmia...

Verkkolehti ilmestyy tänä vuonna 4 kertaa. Ekan lehden "kolahtavimmat" mallit olivat:
3. Vois kokeilla, siitä vois tulla vaikka sytomyssy Ystiskeräykseen Tyksiin kakskytluvun tyyliin.
8. PiPan Anun suunnittelma pitsihuivi ihanan ohuesta teetee elegantista
12 pikkutytön bolero
13 palmikkomekko (pitäishän sitä hillaakin kokeilla)
Ja mielessä kannattaa pitää, etä tästä lehdestä löytyy se perinteinen vauvan kypärämyssyn ohje. Sitä kun ei koskaan löydä silloin ku pitäis!

Saapa nähdä toteutuuko näistä suunnitelmista yksikään. Nyt on puikoilla uudenvuoden huvittelu nro 2 ja pari tänään puotiin tullutta lankaakin pitäisi kokeilla.

Neulomisiin!

7 kommenttia:

  1. Kaunis takki ja kiva, hiukan erilainen pipo.

    VastaaPoista
  2. Nätti setti jollekin pienokaiselle ♥
    Täytyykin käydä tulostamassa se kypärämyssyn ohje talteen. Eihän sitä koskaan tiedä milloin voi tarvita =)

    VastaaPoista
  3. Tykkäsin tuosta pipasta. Nuttukin on sievä.

    VastaaPoista
  4. kaunis neuleasu tulikin. Palmikot ovat aina ajattomia.

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!