keskiviikko 6. heinäkuuta 2016

Neulo ja voi hyvin –verkkokurssi



Joskus toukokuulla Maija-Liisa huuteli Facebookissa verkkoneulekurssille testineulojia. Kurssi oli tarkoitettu niille, jotka haluaisivat oppia neulomaan. Parin päivän pohdinnan jälkeen varovaisesti kyselin, josko kelpaisin testaamaan kurssia, vaikka vähän osaan neuloa jo ennestään. Pääsin kuin pääsinkin testiryhmään mukaan!

Kurssilla opitaan neulomaan sukkia. Eikä ollenkaan perinteisellä tavalla vaan looppaamalla eli viiden sukkapuikon sijaan yhdellä pitkällä pyöröpuikolla. Kaikkihan tietää mun suhtautumiseni looppaamiseen… Vaan kun olin leikkiin lähtenyt mukaan niin enpä kehdannut perääntyäkään!

Pitkin hampain aloitin. Päätin neuloa jokaisesta mallisukasta ensi yhden ja sitten myöhemmin niille kaverit. Aikapula kuitenkin pukkasi ja loppujen lopuksi neuloin vaan kaksi ensimmäistä (ohjeet on neljään erilaiseen sukkaan).  Pareja niille sit saatiin odotella, mutta eilen sain viimeisenkin langanpään pääteltyä.
Kurssi on tosi kattava. Silmukoiden luomisesta sukkien viimeistelyyn asti. Lisäksi siellä kerrotaan neulomisen hyödyistä. Kuvat ja videot ovat niin selkeitä ja perusteellisia, että uskon ihan oikeasti, että niitä seuraamalla tumpulaksi itseään kuvittelevakin onnistuu tikuttelemaan kelpo sukat! Ja jos tuntee kauhua ajatellessaan viiden sukkapuikon kanssa tepuloimista niin tässä on käytössä vaan yks pitkä puikko. Bonuksena vielä kerrotaan miten neuleohjeita luetaan.

Ja kas kummaa – kyllä vanhakin koira voi oppia uusia temppuja ja minäkin opin neulomaan sukat pyöröillä! Eikä se ollut edes kamalaa vaan oikeastaan ihan kivaa! Olenhan muutamat sukat looppaillut aikaisemminkin, mutta en ole hommasta tykänny ollenkaan. Tässä olikin se pointti et tehtiin vaan yks sukka kerrallaan! Saattapi olla, että teen sukkia pyöröpuikolla myöhemminkin!
Aineistossa on siis ohjeet neljään erilaiseen kantapäähän, neljät erilaiset kärkikavennukset, erilaisia tapoja tehdä varren resori ja kiilakavennukset. Niitä yhdistelemällä voi tehdä vaikka kuinka monta variaatiota tavallisesta perussukasta. Huomaa, ettei ole vaan yhtä ainutta oikeaa tapaa!
Omasta mielestäni villasukan vaikein vaihe on silmukoiden poimiminen kantalapun reunasta. Miten sen saa nätisti tehtyä niin, ettei tuu reikiä? No siihen asiaan ei tietenkään ollut videota, vaikka niitä oikeita silmukoita etu ja takareunasta ja kaikenlaisia kavennuksia oli kuvattu monta minuuttia! Nyt on sekin video ja pakko sanoa, etten koskaan oo näin hyvin onnistunut! Opin siis minäkin ihan uuden jutun! Ja pari kivaa muutakin ideaa tuli vastaan. Osa ihan uusia ja osa unohtuineita.

Voin ihan vilpittömästi suositella kurssia muillekin ku ihan aloittelijoille. Vois olla myös kiva lahjaidea neulomisesta kiinnostuneelle. Kurssi löytyy klikkaamalla TÄSTÄ.

Neulo ja voi hyvin löytyy myös Facebookista ja JaneAmelian verkkosivut täältä.

Tässä nää mun aikaansaannokset:
Mustat (on ne mustat!) teeteen Sallaa, koko 36-37, neulottu 80 cm 3½ mm pyöröpuikolla, menekki 74g.
Raitasukat Lankavan Allia, neulottu samoilla puikoilla ku edelliset, koko 38-39. Lankaa kului 105 g. Tää oli mulla matkaneuleena kun kesäkuussa mentiin veneellä Attuun. Siinä aalloilla pomppiessa totesin pyöröpuikon olevan varsin hyvä matkakässyssä. Sukkapuikko olis varmaan jossain vaiheessa pudonnu mereen tai ainakin veneen pohjalle. Mietin kans miten kenkkua olis lähteä konttailemaan pudonnutta sukkapuikkoa esim. ruuhkabussin lattialta… 

Raitalanka on muuten ihan itte värjätty joskus viime keväällä. Ensin tein valkoisesta langasta sukan alun ja mittasin miten pitkä pätkä lankaa menee kolmeen kerrokseen. Sit kieputtelin tuolien avulla
ympärysmitaltaan kuusimetrisen vyyhdin ja keittelin noitaliemet kahdessa kattilassa vierekkäin niin et puolet vyyhdistä kylpi vihreässä ja toinen puoli punaisessa liemessä. 

Raitasukat löysivät aamulla sopivat tassutkin. Naapurin tyttö valitteli eilen villasukkapulaa ja yöllä tuli mieleeni et mullahan olis valmiina yhdet varmaan aika sopivat. Tein omasta mielestäni ihan kelpo vaihtokaupat. Tytteli sai sukat ja minä pääsin saunaan. Oma kiuas on nimittäin puhki…

5 kommenttia:

  1. Kaikki vaan looppa, mutta minä en luovu 10 puikon tekniikastani. Siinä kudotaan sukkapuikoilla kahta sukkaa vuorotellen =) Kantapääsilmukoiden poimimiseen löysin kerran hyvän videon You Tubesta, jolla edes minä en saa reikiä syntymään. Harmi kun video on jo hävinnyt.
    Oletpas ollut tarkka värjäri, hieno lopputulos ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti vinkistä! Mulle toi looppaaminen oli yhtä tuskaa ennen, ku yritin tehdä kahta sukkaa yhtä aikaa yhdellä pyöröllä. Langat oli koko ajan sekaisin ja solmussa. Mut siin on ideaa et tekee kahta sukkaa yhtä aikaa mut molemmilla on oma puikko! Pitää kokeilla :)

      Poista
  2. Olen niin laiska opettelemaan uusia tekniikoita, etten ole edes kokeillut looppaamista. Värjäilysi on todella ollut onnistunut.

    VastaaPoista
  3. Hienosti onnistui raitalanka! Kivat sukat tuli! Tarttee kokeilla.

    VastaaPoista
  4. Tosi hieno tuo raitalanka! Pitääpäs joskus ajan salliessa kokeilla tuollaistakin ihmetta :D

    Ja looppaaminen on kivaa! Yks sukka kerralla menee semmoisetkin mallit, missä pitää heitellä silmukoita puikolta toiselle. Kahta yhtä aikaa loopatessa se vaatii sen verran kikkailua, että en tykkää, tai siis osaa.

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!