keskiviikko 5. huhtikuuta 2017

Mökkikuumetta etsimässä

Männynoksa lumessa? No ei sentään - eihän täällä ole lunta ollut koko talvena. Olen odotellut mökkikuumetta nousevaksi, mutta se on vaan antanut odottaa itseään. Facebooki muistuttelee kuvilla viisi tai kolme vuotta sitten. Kuvissa on ollut pikkuvene mökkirannassa jäitten keskellä. Muistelin just, miten muutama vuosi sitten käytiin Myllykylän rannassa ripottelemassa tuhkaa jään päälle, jotta jäät sulais nopeammin ja saatais vene veteen...

Mökkiasennetta kasvetin viikon verran Karvislandiassa. Vähän ku olisin ollut lomalla, vaikka kävin töissä joka päivä. Pihalla sain lievitystä haravointihimooni ja monta kuukautta piilossa ollut sisäinen pyromaaninikin pääsi valloilleen sunnuntai-iltana:
Tynnyrissäkn voi polttaa risuja. Vaikka en meinannut uskoa koko juttua!
Ja illan pimetessä minä ja makkarat odottelivat sopivaa hiillosta... Makkaroiden alla pikkuvene odotteli myrkkymaalia ja vesillelaskua:
Ja se perinteinen (Karvisen bravuri) ruuanlaittoruokakin valmistui tynnyrihiillosta odotellessa:
Ja viimein: grillikauden avaus:
Hyvältä maistui ja mökkikuumekin alkoi pikkuhiljaa nousta...

Kaiken "lomailun" keskellä on vaan pikkuisen neuleet edistyneet. Aikaisemmin tehdyille miesten Tundra-sukille kaveriksi naisten kokoiset:
Alpakkasukkalanka Tundraa meni 94 g ja tikuttelin ne uusilla supersuosituilla 3½ mm Prymin Ergonomics-sukkapuikoilla.
Taas maistuu kotoilukin. Luulenpa, että sekä Karvis, että sen naapurit ovat tyytyväisiä, kun tämä hirveä pihariehuja lähti kotiinsa. Täällä Majakkarannassakin on viimein kevät. Joutsenet ovat tulleet!

4 kommenttia:

  1. Kyllä se kevät ja mökkikuume sieltä pikkuhiljaa nousee.

    VastaaPoista
  2. Ja Oulussa on yhä hiihtokelit. :) Lunta on ollut kyllä koko talven ihan valtavasti, vieläkään ei ole esim. pyörätiet kunnolla sulat, vaan nastarenkailla pitää edelleen ajella. :) Ihan vasta satoi taas ainakin 10 cm lisää lunta. :D

    VastaaPoista
  3. Jep, kyllä se vaan on grillimakkara sellainen herkkupala, että sillä kevätkuume nousee hyvin. Mä olin Hagiksen torilla markkinoilla ja söin grilliryynärin. Kyll oli namia ja pikkuisen tekis mieli metsäretkelle. Mutt saariteltta-asumisesta oon kyllä päässyt niin että sitä en haikaile. Saareen meen kyll käymään. Jokohan te pääsiäisenä mökille meette?

    VastaaPoista
  4. Vai mökkikuume on hukassa! :O No kyllä se varmaan kohta putkahtaa jossakin yllättävässä tilanteessa. Minä laskeskelin juuri, että reilun kuukauden päästä voisi täällä alkaa mökkikuumetta nostaa, mutta sitä ennen käydään vielä reissu tunturien kainalossa. Täällä Oulun seudulla on muuten vielä lunta suksikeliksi asti, vaikka vähentynyt se oli edellisen pariviikkoisen tunturireissun aikana.

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!