torstai 13. maaliskuuta 2008

Päivityksiä pukkaa


Viime perjantaina ajattelin et kyllä tuo Addi on ihmeellinen! Olen jo myöntänyt, että niiden pyöröpuikot on hyvät, mutta että virkkuukoukkukin! Virkkaus 1,25 mm koukulla sujui joutuisasti ja virkkailin innolla perjantain, lauantain ja sunnuntain. Sunnuntai-iltana alkoi etusormi punoittaa ja aristaa. Maanantaina siihen tuli reikä, johon koukku tökki tosi kipeästi. Muovilaastari tähmäsi ja hajosi alta aikayksikön, kangaslaastari taas pyydysti pientä koukkua eikä virkkamisesta tullut mitään. Tiistaina yritin virkata keskisormi apunani, mutta kun sekin tuli kipeäksi niin lopetin koko touhun. Ajattelin et onhan niitä muitakin käsitöitä. Siinä vaiheessa etusormi oli jo niin kipeä, ettei Minttumaarin ihananpehmeä silkkivillakaan tuntunut kivalta. Siispä tuli pakollinen parin päivän kässäbreikki.


 


Aikani kuluksi otin kuvia kaikesta kivasta uudesta puodissani. Kotona ajattelin siirtää kuvat koneelle, mutta se piuha, millä kuvat siirretään oli kadonnut kuin Tassun hiiret: Musta aukko oli sen niellyt. Piuha ei ollut sängyn alla, sängyn päällä, patjojen välissä, kirjahyllyn takana, jääkaapissa, tiskialtaassa, hattuhyllyllä eikä edes kirjoituspöydän laatikossa!


 


Tänään se viimein löytyi. Se oli tietsikkalaukun sivutaskussa! Kuka ääliö on mennyt laittamaan tietokoneeseen liittyvän piuhan sinne minne se kuuluukin? EN MÄ AINAKAAN!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!