sunnuntai 13. huhtikuuta 2008

Kampelavalssi


 


”Ja joskus kampelat kaikki yhtä aikaa päättää,


niin päättää - nyt liikutaan veljet ja käydään pyydykseen!


Ja kalaverkon kun joku niistä kohta äkkää,


niin äkkää – ne toisiaan tuuppien ui silmukaan…”


 


Lasse Mårtenssonin Kampelavalssi on ihan must heti kun tulee aurinkoinen päivä keväällä…tai kun olen hyvällä tuulella tai muuten vaan laulattaa! Melko usein sanoisin…Karvinen on sitä mieltä, että liian usein…


 


Siitäpä aasinsilta päivän tärkeimpään tapahtumaan:


 



Tätä on nyt viis metriä!


 


Huomenissa tämä pitäisi viimeistellä ja jatkoksi tehdä vielä pari pienempää, jotka ei tähän verrattuna tunnu urakalta ollenkaan!


 


Juttelin tässä muutama päivä sitten Brita-tädin kanssa ja hän kertoi arvostavansa käsitöitä juuri siksi, kun ei itse niitä tee. Mulle on monta kertaa käynyt ihan päinvastoin. Vasta kun itse olen jotain oppinut, niin osaan arvostaa muiden tekemiä. Niin kävi kun opettelin Hardangeria – jo alkoi äidin tekemät liinat nousta arvoon arvaamattomaan! Ja tämän kampelaverhon myötä olen oppinut arvostamaan jo edesmenneen Kerttumamman lukuisia virkattuja päiväpeittoja, verhoja ja liinoja.


 


Törmäsin eilen jossain blogissa Virkkausringin ”Virkkaa kesä kotiin” –tempaukseen. Jostain syystä se ei saanut minua kirkuen osallistumaan… Jos kuitenkin joku muu innostuu, niin olkoon Anjalinin virkkauslankatarjous voimassa vielä toisenkin viikon…


 


Jaksaakseen tehdä viisi metriä pakkopullaa pitää välillä rentoutua puikkojen parissa:


 



 


Perussukat. Koko 37-38, lanka Trekking Hand Dyed 65g, puikot 2½ ruusupuuta…

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!