torstai 26. kesäkuuta 2008

Paluu arkeen


...ei ollutkaan niin helppoa kuin luulin. Vaikka oli kiva palata töihin niin pari päivää meni haahuillen ympäriinsä enkä osannut tarttua mihinkään. Eilen vasta pääsin kiinni arjesta. Sain viimeinkin koko varaston inventoitua ja muutama uusi tilaustyö sai taas vauhtia muuhunkin tekemiseen.


 


Olen aika hienossa asemassa, sillä usein saan kuulla tulevista iloisista perhetapahtumista ensimmäisten joukossa. Vauvauutiset kerrotaan usein lankakauppiaalle ennen muita…ja aletaan tekemään vauvannuttuja odotusajan ajankuluksi! Eilen kuitenkin sain tavata puodissani 12-viikoisen tulokkaan, joka ei tarvitse villapaitaa:


 


 


Luulin ensin Boxeriksi, mutta rotu on Boston Terrieri ja se on aikuisena suunnilleen Tassun kokoinen. Tassun etäystävä Guru olkoon rauhassa – sinä olet kuitenkin Number One!


 


Eilisiltana oltiin äidin kanssa tutustumassa Aurajokeen pysähtyneeseen Itä-Intian purjehtijaan Gotheborgiin, joka on edeltäjänsä mukaan rakennettu käyttäen samoja materiaaleja, kuin alkuperäisessä aluksessa – käsin tehdyt plokit(!?) käsin taotut naulat ja käsin punotut köydet. Purjeet on valmistettu englantilaisesta pellavakankaasta. Vilkaisu yhteen hyttiin (navigointi?) kuitenkin paljasti, että alus on myös nykyaikaisesti varusteltu ja täyttää nykyaikaiset turvallisuusmääräykset.


 


Laiva lähtee jatkamaan matkaansa tänään klo 21,30 ja me Tassun kanssa ajateltiin lähteä ulkoilemaan samoihin aikoihin. Jos vaikka nähtäis sen lipuvan Aurajokisuistolta kohti Airistoa… Nyt kyllä näyttää vähän sateiselta, mut mulla on hyvä sadetakki ja Tassulla vedenkestävä turkki…


 


Onkohan alituinen huono omatunto jotenkin sisäänrakennettu ominaisuus? Mulla on ollut alkuviikon huonot fiilikset siitä, että pakkasin lomaa varten säkillisen lankaa mukaani. Montaa silmukkaa ei loman aikana syntynyt. Tänään ekaa kertaa tuli mieleen et jospa lankakauppiaan ei lomallaan pidäkään tuottaa silmukoita!? Ajatus on hämmentävä ja sitä pitää hiukan sulatella… Joka tapauksessa jo aloitettu Noro oli vähällä joutua uudestaan purkuun, kun puotiin astui maailman kaunein puseronhelmus! Muutenkin pusero oli kaikessa yksinkertaisuudessaan kaunis! Valkoinen pitsineule Blend Bamboosta jää kesken, koska myin eilen siihenkin kuuluvat langat, jotta asiakas saisi mieleisensä värisen puseron… Oikeastaan olinkin siihen jo vähän kyllästynyt (harmi vaan, että se oli ainoa työ, joka lomalla edistyi)J Sillä nyt Susulla pitsit out ja palmikot in!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!