keskiviikko 8. heinäkuuta 2009

Tilastoja


Tänään oli ihanaa tulla kotiin vaihtaa päivävaatteet villapaitaan ja –sukkiin. Helle riipii mun ja (anteeksi kovasti) myös läheisteni hermoja ja väsyttää ankarasti. Nyt tuntuu siltä, että olen taas oma itseni!


 


Lankakaupan tilikausi päättyy omituisesti keskellä kesää ja illan aikana olen laitellut paperiasioita tilitoimistokuntoon. Samalla tein yhteenvetoja ja tilastoja kuluneen vuoden lanka-asioista. Voi että mä sitten tykkään langoista ja tilastoista!


 


Oma puolen vuoden langankulutustilastoni näyttää ihan siltä, kuin luulinkin. Kovinkaan tuottelias en ole ollut, sillä kesäkuun lopussa lankaa oli valmistuneisiin töihin kulunut 6361 g. Puolivalmiissa oli kiinni ehkäpä puolisen kiloa. Laiskotellut olen – viime puolivuotiskaudella kulutus oli yli 10 kiloa ja tämän puolivuotiskauden langastakin lähes kilo on pompulaa, jota ei juuri käsityöksi voi laskea. Pitänee ryhdistäytyä! Seliseli: mökkikausi varmaan hillitsee langankulutusta kokolailla tehokkaasti kun mökillä on niin paljon muutakin tekemistäSilmänisku


 


Omaa kulutustani mielenkiintoisempi on puodin langanmenekit. Tein ”Top Ten” -listan suosituimmista langoista. Suhteutin tilastossani kaikki puodista ulos kävelleet kerät 50 grammaisksi. Jotenkin tuntuu, että niin niitä on helpompi verrata…


 



  1. Maija (peruslanka, villaa 85%, konepestävä, 3-3½ puikot)

  2. Big Snow (Pompulalanka, muotijuttu, muovia)

  3. Janne (kuten Maija, puikot 4)

  4. Lanett (vauva- ja rannekelanka, merinoa, puikot 2!½)

  5. Fritids (huovutukseen)

  6. Bris (soija/villasekoite)

  7. teetee Alpakka (100% alpakka, puikot 2½ - )

  8. teetee Primavera (75% merino, 25% silkki, DK.lanka)

  9. STEP (Raitasukkalanka, puikot 2½, sis. Aloe Veraa ja Jojobaöljyä)

  10. Blend Bamboo (70% bambu, 30 % puuvilla, puikot 3-3½)


 


Lista jatkuu kokolailla samantyylisenä. Itselleni isoin ylläri oli Kipuavun kipuaminen Top 20 listalle – sitähän on ollut saatavana vaan helmikuusta lähtien!


 


Mitä täst nyt sit vois tulkita? Ainakin sen, että me lanka-addiktit tykätään kaikkein eniten laadukkaista luonnonmateriaaleista ja suht koht peruskamasta! Vai johtuukohan tää kummallinen tilasto siitä, että Suomen surkein myyjä ei osaa myydä lankaa jos ei itte tykkää siitä? Pahaa pelkään et näin on… Poikkeuksena on tuo kokomuovinen pompula, josta vielä vuosi sitten vannoin et puotiin tulee sitä vain mun kuolleen ruumiini yli! Syksyn messujen jälkeen oli pakko pyörtää tuokin päätös ja toi keepi on omastakin mielestäni ihan ookoo vaikkei mitään suurta käsityötaitoa vaadikaan…  Tään tilaston perusteella mä varmaan kohta taas aloitan jonkun ihme alennusmyynnin niiden Low 20 – listalla olevien kanssaHymy


 


Uus Modakin ilmestyi tänään ja siinä on tarjouslankana Step Classic miinus 15 pinnaa. Nyt lähden lehteen tutustumaan ja odottelemaan jos nukkumatti olis ohi mennessään heittänyt pikkuisen unihiekkaa tännekin.


 


Hyvää yötä!



Susu


 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!