Lauantaina Myllykylän rannassa tuli ekan kerran sellainen ajatus et onkohan tämä nyt ihan tervettä? Tuuli kylmästi, räntäsade oli aluillaan ja me lähdössä veneellä saareen. Miten mukavaa olisikaan ollut kaupungissa korkata pullo punaviiniä ja laittaa sähköhellalla jotain hyvää ruokaa. Sen jälkeen olis vähän surffannut netissä ja istunut lämpimällä sohvalla neulomassa ja myöhemmin kömpinyt lämpimään sänkyyn puhtaiden ja kuivien peittojen alle unten maille…
Räntäsade alkoi heti kun päästiin saareen. Hellatuli syttyi helposti ja savukin meni piipusta ulos (yllätys – yleensa se tulee sisälle eikä tuli syty kunnolla).
Ensimmäinen pakkotyökohteemme oli huussin tyhjennys. Kompostoivan systeemin tyhjennys talven jälkeen ei ole niitä kaikkein pahimpia juttuja mut ei kauhean mukavaakaan…
Maa oli roudassa, joten ensin piti hakata rautakangella routakerros rikki ja sen jälkeen päästiin kaivamaan kuoppaa.
Seuraavaksi vuorossa oli hankkia vettä. Kaivon pinnassa oli kolkytsenttinen jää, joka piti rikkoa ennen kun saatiin saunavettä. Taas oli rautakangella käyttöä…
Kun nämä tärkeimmät tehtävät oli tehty niin räntäsadekin loppui ja aurinko pilkisteli pilvien välistä. Siispä verkonlaskuun ja sen jälkeen saunaan. Uimaportaiden virittely laituriin ei onnistunut joten virittelimme ne jään reunalle. Maailman parhaiden löylyjen lomassa talviturkki tuli heitettyä mereen kolminkertaisesti! Illalla uni maittoi vaikka mökki oli edelleen vähän viileä ja petivaatteet talven jäljiltä kosteita.
Aamulla herätessä nenä tunsi kylmää. Piti valita noustako ylös hellaa sytyttämään vai vetää peitto korville ja pysyä lämpimässä vielä hetki. Tassu oli sitä mieltä että johan tässä on nukuttu.
Tassu nautti mökkeilystä täysillä vaikka märät polut saivat sen kiukkuisena karjahtelemaan. Tässäkin kuvassa on polulla vettä ihmisnilkkoja myöten:
Kissan muisti on kummallinen – monta hetkeä se päivysti kivenkoloa, jossa viime vuonna oli myyrän asumus.
Ennen aamupalaa saimme puhelun naapurista. Tassun kummisetä se siellä ehdotteli verkonnostoa jos haluamme pitää verkkomme. Airiston suunnalta oli valtavat jäämassat matkalla meille päin.
Kiireesti hypättiin veneeseen. Kova luoteistuuli tempoi venettä ja lopulta ei ollut muuta vaihtoehtoa kuin kiskoa verkko veneeseen jotenkuten. Onneksi tuuli kovaa ettei perinteikästä pariskunnan verkonnostosananvaihtoa tainnut kuulua rannoille asti. Eikä tähän aikaan vuodesta kuulijoitakaan kovin paljoa olisi ollut (onneksi). Verkossa oli kaloja…ahvenia, kuhaa ja yksi hirvityskala (=made), joka myöhemmin päästettiin uimaan jonkun muun verkkoon. Aamupalan ja verkkojen selvittämisen jälkeen soitin varovasti äidille…
Porukat oli omalla mökillään innostuneet verkonlaskuun myös. Siellä oli jäätä enemmän ja soutuvenettä oli hinattu jäätä pitkin pitkä matka ennen kuin pääsivät veden ääreen. Kyselin et mites niiden verkot… Äidin ensimmäinen lause oli että ”Kattokaakin ettette et ole kahdenkymmenen yhdeksän vuoden päästä yhtä hulluja ku me!” Kovassa tuulessa olivat lähteneet nostamaan omaa verkkoaan. Toinen airo oli lähtenyt omille teilleen, kummallakaan ei pelastusliivejä, kummallakaan ei puhelinta mukanaan ja isä vielä oli mennyt jään läpi! Onnksi vesi ei siinä kohtaa ollut syvää. Loppu hyvin, mutta tuli vähän sellainen olo että tämä mökkihöperyys taitaa olla perinnöllistä sorttia. Varsinkin kun sama tauti vaivaa myös veljeäni ja veljen lapsia. Mökkihöperyys taitaa olla myös tarttuvaa – suvussa on jokunen poika- ja tyttöystävä, joita vaivaa sama tauti… Karvis on hyvä esimerkki.
Loppupäivä menikin seuratessa Airistolta meille päin ryskyviä jäämassoja ja haravoiden.
Samalla jännitettiin päästäänkö saaresta illalla pois...
Aurinkoinen sää ja kova tuuli kuivattivat pihaa ja Tassukin nautti ulkoilmaelämästä:
Kalapuukot olivat unohtuneet kotiin, joten kalat pakattiin ammattimaisesti lumisohjoon ja veitiin kaupunkiin perattavaksi. Herkkuiltapalaa tästä saaliista riitti koko porukalle!
Mökkikausi 2010 on avattu!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kiitos kommentistasi!