sunnuntai 17. lokakuuta 2010

Mopo karkaamassa


Oma salainen Sukkasatotavoitteeni (=10 paria) täyttyi alkuviikolla. Mut ku satokautta on vielä kaks viikkoa jäljellä ja maailma täynnä ennenkokemattomia lankoja ja sukkasuunnitelmia niin...


 Aika hässäkkäisen viikon jälkeen oli ihanaa viettää kotiviikonloppu ilman mitään suunnitelmia. Lauantaina haettiin pizzat ja syömisen jälkeen vedin (vain) puolitoistatuntiset päikkärit. Herättyäni järjestin kaikki puikkoni ja kässäpussin sisällön...



Kolme aloitettua sukkaa, yhdet teritettävät, yhdet parsittavat, kahdet aloitettavat ja neljä uutta testattavaa lankaa, joista tulee ehkäpä huiveja tai jotain muuta. Taitaa olla mopo karkaamassa käsistä pahemman kerran. Tuntuu ihan samalta, kuin kesällä KYHäilyjen aikaan!


Jokunen silmukka on viikonlopun aikana syntynyt, mutta ei mitään valmista. Tänään hukkasin mitä kauneimman aurinkoisen syyspäivän istumalla kolme tuntia sohvalla sälekaihtimet tiukasti kiinni ja katsomalla varmaan viidettä kertaa maailman ihanimman leffan eli Minun Afrikkani. Viimeisten puolen tunnin ajaksi Blogikuvaaja suljettiin oven taakse makkariin, jotta sain ihan rauhassa vetistellä loppukohtauksien ajan...


Äidillä sentään on järki puikoissa ja vaan yhdet kerrallaan työn alla. Tällä viikolla Heinälatoon vietiin taas pari STEPpisukkia. Tämänkertaiset sukat on ihan omiin jalkoihin ja tehty kaksien aikaisemmin valmistuneiden sukkien pinkkisävyisistä jämistä. Kivasti osuu raidat kohdakkain. Lanka riitti just ja just.



Nyt puikot ovat vaihtuneet 2½:sta 5½:n pitkiin ja tulossa on huopatossua.


Tassun viikonloppujuhlinta alkoi jo perjantai-iltana. Yläkerran Artturi oli ollut kalassa ja saanut komean ahvenen:



Meillähän ei kissan paikka ole pöydällä...niinhän se oli?


Huomaaks kaikki et mulla on uus pöytäliina? Kangas on naapurista ja ihan itte ompelin päärmeet!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!