sunnuntai 11. lokakuuta 2015

Teetee verkkolehden Pallaslapaset

Ku alkuun päästiin niin samana päivänä toinenkin postaus eli jaloista käsiin...

Vuoden neljäs  teetee Neulelehti kilahti sähköpostilaatikkoon perjantaina. Juuri sopivasti ennen teetee Neuleviikkoa, joka alkaa heti huomenna meillä Anjalinilla ja kaikissa muissakin teeteemyymälöissä ja -Shopeissa!

 Tällä kerralla lehdessä oli mun mielestä aika monta kivaa ohjetta. Etukäteen ollaan saatu puotiin pari lapasohjetta. Juuri oikeaan aikaan - tällä viikolla on jo lapasia tarvittu - sen verran vilpoisia aamuja on elelty jopa meillä lounaassa.

Malli 13 teeteen verkkolehdestä 4/2015, lanka teetee Pallas, menekki 74 g ja puikot 2,75 mm Knit Picksin sukkikset (ohjeessa 3 mm).

Tiistaina oli taas Kakskertaseuran neulomakerho ja aamusella ennen töihin lähtöä ajattelin laittaa alulle lapaset. Ohje näytti sopivan yksinkertaiselta jopa sosiaaliseen neulontaan. Niin siinä sitten kuitenkin kävi et kolme kertaa "neuloin takaperin" eli purin alun ennekuin pääsin vauhtiin. Hassua - kun ohje on tarpeeksi helppo niin sitä ei vaan viitsi lukea kunnolla. Neljännelläkin kerralla mun mallikerrassa on kaks kerrosta vähemmän kuin ohjeessa mut menkööt! Onkohan niin et kun en löydä ohjeesta virhettä niin keksin tehdä niitä sit itte?

Kivat on ja taidan tehdä lisääkin näitä. Ehkä yksivärinen pohja ja raitalangalla kuviot...

Mukava malli neuloa ja ihan passelin kokoiset lapaset (virheistäni huolimatta) tuli. Kirjoneulekin meni ihan ilman ohjureita kun oli vaan kaksi lankaa kerrallaan ja kaksi silmukkaa vuorotellen. En edes kastellut valmiita. Lankojen päättely oli kyl vähän tuskallista...

Verkkolehdestä 4/2015 omalle "To do" -listalleni päätyivät ainakin malli 1 Huovutetut tähdet Sagasta, 4. Hartianlämmitin, 6. pipo (tekisin Sallan sijaan Primanovasta), 12 lapaset Tundrasta (ku se ny vaan on niin lempparilanka ja mallikin nätti).

Muita kivoja ja käyttökelpoisia ovat mallit 2 (perusvillatakin mallia on tosi vaikeaa löytää) ja 8 vauvan perushaalari, joka menee toppavaatteiden alle. Lankana teetee Helmi.

Itte en kauheesti tykkää nettilehdistä ja odotan sitä oikeaa painettua lehteä meille jo huomenna. jostain syystä oon niin kamalan vanhanaikainen et neuleohjeiden pitää olla paperilla...

Viikoloppu kotikotona on ollut mukava, joskaan tikuttelua ei eilisen Wallanderin jälkeen ole ehtinyt vaikka kässäpussi oli mukana ja ainakin viiteen kässyyn olis ollu lankaa, puikkoa ja ohjetta. Ollaan Tassun kanssa imuroitu parveke, pesty ikkunoita, istutettu kanervia, vaihdettu kissanhiekat, raivattu vaatehuonetta ja pesty ainakin kuus koneellista pyykkiä. Naapuriparat... Aamuseitsemältä alettiin ja päivän aikana kuunneltiin Hectoria, Maija Vilkkumaata, Wangelista, Ismo Alankoa, Tapio Rautavaaraa ja Maarittia... Teemalla "Ain laulain työtäs tee".

Käytiin me ulkonakin. Ekan kerran kevään jälkeen minä vein itte Tassun ulos. Pikkuinen propleemi meinas tulla kun Tassu ei suostu lähtemään ulos ulko-ovesta enkä minä nykyisin suostu hyppelehtimään parvekkeelta tuolle rappulle:

Siispä valjaat päälle ja katti väkivalloin kainaloon ja etuovesta pihalle.

Ja kun ulos päästiin niin vauhdilla mentiin ja kivaa oli. Varmaan molemmilla.

Voi mitä herkkupaisteja:

Tää kyltti jaksaa naurattaa meitä aina vaan:

Mut oli tää vapaapäivä rankka.Ainakin Tassun mielestä:
Ja minäkin olen iloinen päästessäni taas töihin ja teetee Neuleviikkoa viettämään:

1 kommentti:

  1. Nättejä lapasia! Kyllähän kissaa alkaa ramaisemaan, jos koko päivä pitää siivota.

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!