lauantai 2. tammikuuta 2016

Vuoden viimeiset loppukevennyksen kera

Uusi vuosi on jo pitkällä, päiväkin pidentynyt jo monta minuuttia ja jopa täällä lounaassa on pakkasta! Luntakin odotellaan. On aika laittaa pakettiin vuoden 2015 viimeiset kässyt.

Pakettiin tosiaan päätyi muutama pikkuinen kässyjuttu suvun pienille.

Suvun prinsessalle oli tarvis vähän siistimmästä "kyläilypiposta". Olisin ilman muuta valinnut väriksi pinkkiä, mutta onneksi piparitakoissa kummityttöni valisti pinkin olevan "So last season". Oikea väri on kuulemma Elsanturkoosi. Kävin kaikki lankahyllyt läpi ja toivon löytäneeni kelvollisen sävyn... Prinsessalle tietenkin kruunuja:
Lankana teetee Primanova, puikot muistaakseni 3½ ja 4. Timantit tietenkin pitää prinsessalla olla ja ne löytyi parin seinän takaa Salon Napista. Ohje tästä mukaeltu.

Tyttelille olen muutama vuosi sitten tehnyt kaulurin, joka on kuulemman hyvä ja vieläkin käytössä. Pikkuveljelleen toivottiin samanlaista. En tietenkään muista miten sen aikoinaan tein, mutta yritin tiirailla vanhoista blogikuvista mallia. Tämmöinen tuli:
Lankana meille syksyllä tullut Katian Merino Baby Plus. Puikot 3 ja 3½. Menekki vajaa kerä. Tykkäsin langasta - neulontajälki oli kaunista ja napakkaa. En usko langan nyppyyntyvän enkä kaulurin venahtavan käytössä. Väritys ei ihan ole mun makuuni, mutta toivottavasti sopii pikkupojan haalarin väreihin.
Kummityttö on fiksu likka (kuis muuten - onhan hän MUN kummityttöni) ja pitää heijastimia tosi tärkeinä. Siispä hänelle melkein perinteisen kirjalahjan kylkeen tikuttelin ulkoilupipon Lumio Fine heijastinlangasta:
 Värinä keltainen - tytön lempiväri lapuudesta lähtien. Heh - keltainenhan on älykkään vari ja parantaa mm. oppimistuloksia. Mallina Matleenan Tuija, mutta silmukat ja puikot tietenkin ihan muut. Eipä ollenkaan ihme, että tyttö oli jouluaaton valopää (selfie rötsitty kummitytän facebookista ilman lupaa).
Joulunaika alkoi meillä vähän kurjissa merkeissä, mutta kaikki kääntyi lopulta ihan hyväksi. Jouluaattoa vietettiin tänä vuonna kaupungissa äidin ja isän luona ihan aikuisporukalla. Jokainen kantoi kortensa kekoon (eli herkut joulupöytään). Jopa onnettoman täysikuun aikana tiskipöydälle valunut glögikakkuni pysyi juuri ja juuri kasassa kahvipöytään asti. Kakun veltto tutina sai aikaan hervottoman naurukohtauksen, jonka myötä kaikkien joulustressit ja muut murheet taisivat laueta. Niistä nauruista saatiin taas monta vuotta elinikää lisää!

Vuoden 2015 aikana langankulutukseni oli yhteensä 27353 metriä, joista vain 1923 metriä virkattua ja 25430 m neulottua. Luvussa ei ole mukana purettuja eikä yön pimeinä hetkinä salassa roskikseen kiikutettuja surkeita epänonnistumisia ja erilaisten kässäpussien uumeniin hautautuneita ufoja. Taitaapi olla langankulutuksen ennätysvuosi takana. Osan neulotuista esitellään vasta tämän vuoden puolella, kunhan saan luvan.


Blogimittariin on vuoden aikana kertynyt 77551 visiittiä. Hurjan paljon, vaikka jutunjuuret olivat viime vuonna tiukassa ja suuri osa teksteistä oli valivalia. Kiitos kaikille lukijoille ja erityisen ilonen olen ollut kommenteistanne!

Ja se loppukevennys eli vuoden viimeinen.

Tampesterin messuilta lähtiessä istuttiin Jossun kanssa vierekkän odottelemassa bussin lähtöä. Jossu katseli ostoksiaan ja mietti et mitä varten ne kymmenen seiskaveikkakerääkin piti ostaa. No kun halvalla sai... Ehdotin piloillani et antais mulle yhden niistä joululahjaksi. Sitä sa mitä tilaa:
Nyt on tämäkin lanka kokeiltu. Moni moittii seveä ja vähän skeptisenä aloin tikuttelemaan langasta sukkia itselleni... Yhtään solmua tai suttua tai syheröä ei tullut vastaan. Taisin olla ihan vähän pettynyt. Toisaalta - enhän voi tietää onko tämä seiskaveikkaa, koska vyötteessä ei ollut lankatietoja laisinkaan. Komea sininen N-vyöte ilman materiaaleja, metrejä, pesuohjeita, valmistusmaata tai mitään! Nyt en voi enää sanoa ettei mulla ole mitään kokemusta n-langoista sillä uudenvuoden aattoaamuna päättelin nää sukat. Ihan ittelleni tikuttelin.
Vuoden viimeiset!

8 kommenttia:

  1. Pitihän se tämäkin nähdä, että Susu on tikutellut N-lankaa mutta huom! poikkeus vahvistaa säännön, eiks jeh.
    Oikein hyvää alkanutta vuotta Sulle, sekä muille läheisille ja Tassulle ja Anjalinille menestystä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kaikkien puolesta!
      Hirveä paljastus tosiaan! Lupaan palata ruotuun ja tikutella tänä vuonna vain omia lankojani :)

      Poista
  2. Nyt sinulla on aivan omat N-sukat 😃 Hyvää tätä vuotta teille! Onko Tassu syntynyt 31.12. vai 1.1.?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Marjut! Tassu on syntynyt uudenvuoden yönä eli 1.1.

      Poista
  3. Nätin väriset nuo sinun N-sukat olkoon sitten 7V:tä tai jotain muuta. Hyvä se muuten on lankakauppiaankin hankkia omakohtaista kokemusta "vääränkin" merkkisistä langoista, niin voi sitten syvällä rintaäänellä sanoa mielipiteensä niistä.
    On se makeeta, kun sinä voit ilmoittaa langankulutuksesi metreinä! :) Minäkin niin haluaisin sanoa kuluttaneeni lankaa niin ja niin monta metriä, mutta kun en saa laitettua metrimääriä ylös, grammat vain. Hmh, vieläköhän viitsis opetella senkin tavan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä lasken mielelläni metrejä kun mun kilot on yleens niin pienet. Näyttää paremmalta:)
      Muutin metrit mielessäni kiloiksi ja jos ajattelee, et ne on suunnilleen pallaksen vahvuista niin kiloja on jotain 10,5 eli ei pal mittää!
      Minustakin sukat on nätin väriset vaikkei ihan tavanomaista susuväriä olekaan. Eikä mulla oo mielipiteitä langoista, joita en tunne. Jos joku kysyy niin tunnustan etten tiedä ku en oo kokeillu. Ännää oli kiva testata kun siitä on niin paljon puhetta joka paikassa...

      Poista
  4. Kauniit on sukat, vaikka "väärää" lankaa olisivatkin. :-) Ja sukkalankana olen minäkin alkanut kelpuuttaa 7V:tä (en juuri muuhun). Pipot ovat upeita molemmat, ja varsinkin tuo Elsanturkoosi. Hyvää uutta vuotta sinulle ja puodille myös.

    VastaaPoista
  5. Vallan kauniin väriset nuo N-sukat. Mulla on justiinsa kauniin väriset N-säärystimet kintuissa. Ehkä me kestetään se, että nää kulahtaa alta aikayksikön ja tuntuu neuloessa inhoilta. On näillekin paikkansa. Jossain.

    Nyt mä ymmärrän, miks viisvee täditettäväni on vaihtanut lempparivärinsä pinkistä turkoosiin. Onneks pinkkikin vielä uppoaa, mut kangaskaupasta valkkasi itselleen jo pelkät turkoosit.

    Tuo kauluri on tosi kiva. Mä tykkään myös sen värityksestä kovasti. Tuo olikin mulle ihan uus lankatuttavuus, hyvä että vinkkaat näistä täällä blogin puolella.

    Hienoa tätä vuotta teille koko porukalle!

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!